”Jo joutui armas aika, ja suvi suloinen…” Olisi voinut itkeä. Kai joku koulun tytöistä takanani tihuuttikin. Vapaus… Vihdoinkin toivottoman pitkät koulupäivät sai nyt jättää taakseen. Alkoi kesäloma. Hyvä mieli oikein kutkutti, kun tiesin matkaavani lomalle mummolaan, kesän onnellisille maille!

Mummolan kesä oli aina säteilevä, kaunis ja onnellinen kesä. Onnelliseksi sen teki erikoisesti ihana, häiritsemätön rauha. Ainutlaatuista olivat sen aamut.

Kultaisena nouseva aurinko sai ihoni nihkeän hikiseksi lämpimän flanellipyjaman alla. Heräsin. Ojentelin ja venyttelin kankeat jäseneni suoriksi. Mummon vanha pelargonia hymyili hyvän huomenensa minulle kamarin ikkunalaudalta. Nousin istumaan vuoteessani ja jäin katselemaan ikkunasta ulos joka-aamuista ihmettä. Ilma oli kirkas ja naurava. Se oli saanut luonnonkin hereille, jo paljon ennen minua.

Mummolan vanhat riippakoivut saunan vieressä olivat houkutelleet pääskyset oksilleen. Oli niitä lentänyt paljon myös kamarin puoleisille sähkölangoille. Siinä ne visersivät riemukkaasti pakahtumaisillaan sävelten tulvaa: ”minäpaninkenänisukkani-aidallesiitänevarastettiiiiiiin…” Ylhäällä liikkuivat valkoiset pumpulipilvet kaukaista, sinistä taivasta vasten. Taivas oli pyörryttävän sininen. Pihamaan voikukat heloittivat kultaisina. Voi miten hyvä minun oli olla.

Ajatukseni katkaisi pirtistä rämähtävä papan räkäinen yskähdys. Mummu ja pappa heräsivät aina varhain kantturoita lypsämään. Nyt he jo ryystivät toista  kahvikuppostaan, välillä lusikalla kilkutellen. Taustalta kuului jumalanpalvelus radiosta. Sunnuntainen riisipuuron tuoksu houkutteli minut pirtin puolelle.

Pitkän pirtinpöydän päässä kahvittelevat vanhukset toivottivat iloisen huomenen minulle. Lensipä kärpänenkin luokseni pörisemään. Se kai tuli kertomaan uutisia kavereistaan; pirtin katosta roikkuvissa liimapapereissa oli kuolleita kärpäsiä, jalat jäykkinä. Sunnuntaiaamun tunnelman pirtissä kruunasi tuoreen lannan haju, joka lehahti nenääni papan navettasaappaista. Ruskea lehmä, nutipää Taru, oli jälleen papan ylpeyden aihe. Se oli antanut hyvästi maitoa. Elo oli rajattoman rakasta.

Lempeä, hiljainen kesätuuli pyyhki takkuista pellavapäätäni ja hyväili rohtuneita huuliani, kun astuin ulos portaille. Pihamaan nurmi oli vielä kylmää ja kosteaa kävellesseni keinuun istumaan. Ruohikossa kimalsi. Kauempana välkkyi järven pinta taivaan alla. Aurinko jo huokui lämpöään kasvoilleni. Pappa oli laskenut lehmänsä laitumelle kirmaamaan. Lannan haju valloitti nenäni jälleen. Kuitenkin – tunsin selittämätöntä riemua rinnassani. Ihana oli kesä mummolassa. Ihana oli sen huoleton vapaus, ilman läksyjä, ilman kaupunkia ja kiirettä…

Ps. Tämän ihastuttavan kertomuksen mummolan kesäaamuista on aikanaan kirjoittanut Jaana Vähänikkilä koulussa äidinkielen aineenaan. Myöhemmin Jaana on antanut ko. kirjoituksen joululahjaksi isoäidilleen Iidalle, jonka jäämistöistä Jaanan äiti Anja Päätalo-Siira on sen löytänyt ja lähetti sen nyt Jaanan luvalla julkaistavaksi näillä sukuseuran sivuilla. Kiitos siitä! Uskon, että tämä kirjoitus tuo monille mieleen omat ihanat lapsuuden kesät mummolassa.